Puhumalla paras – hyvinvointia, yhteistyötä ja tuloksia keskustellen

Salailu syö luottamusta

Valtakunnan viimeaikaiset tapahtumat ovat nostaneet esiin salailun ja selän takana asioiden hoitamisen. Keskustelun ja yhteistyön puutteellisuus syövät keskinäistä luottamusta ja hankaloittavat yhteisten asioiden hoitamista. Vanha sanonta ”valheella on lyhyet jäljet” osoittautuu usein todeksi. Tarkoituksella tai huomaamatta tehty tai tekemättä jäänyt paljastuu lopulta. Henkilökohtaisten pyrkimysten ajaminen vie pohjan luottamukselta, jolle yhteistyö rakentuu.

Avoin puhuminen on vaikeaa

Ihmisen perustavaa laatua oleva ominaisuus on saada kuulua joukkoon ja tulla toisten ihmisten hyväksymäksi. Teemme melkein mitä tahansa pysyäksemme niiden ryhmien jäseninä, jotka ovat meille tärkeitä ja joita arvostamme. Omaa totuuttaan on mahdoton puhua, jos takana on yhtään epäilystä joutua ulkopuoliseksi ryhmässään. Kuinka moni haluaa ottaa tuon riskin tietoisesti? 

On vaikea toteuttaa sellaista, mitä ei ole itse koskaan osakseen saanut. Kovin harva meistä on kokenut tulleensa kuulluksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin on. Koti- ja koulukasvatuksessa omia näkemyksiään ei ole saanut ilmaista, niitä on kritisoitu tai niitä ei ole otettu todesta. Silloin oppii panttaamaan näkemystensä esittämistä tai tuomaan esiin sitä, mitä uskoo toisten odottavan ja hyväksyvän. Se voi olla täysin vastaan omia kokemuksia ja tunteita. Kuinka moni joutuu nykyisessä työelämässä esittämään yhtä, vaikka sisäisesti kokeekin ihan muuta? Tällainen valheellisuus on yksi suuri työssä uupumisen aiheuttaja.

Menestys syntyy yhteistyönä – Yhteistyö edellyttää keskustelua

Yhteistyöhön, tuloksiin ja kestävään kehitykseen tarvitaan aitoa rehellistä puhetta. Asioista on voitava puhua niiden oikeilla nimillä ja jokaisen on voitava ilmaista näkemyksensä. Kokemuksensa, ajatuksensa ja tunteensa on saatava tuoda julki, jotta tiedetään missä milloinkin ollaan asioiden suhteen menossa. Silloin ei tarvita erillisiä mittauksia, joiden sisältö on hankalasti tulkittavissa. Hyvinvointia syntyy siitä, että saa olla mukana vaikuttamassa työnsä asioihin. Hyvinvoiva kykenee yhteistyöhön. Hän innostuu ja antaa parhaimpansa yhteiseen keitokseen. Tulos ja menestys syntyvät aina ihmisten yhteistyönä.

Aito keskustelu on opittavissa Yhteistyö, vuorovaikutus ja aitous eivät ole synnynnäisiä ominaisuuksia. Ne ovat taitoa, jota jokainen oppii niin halutessaan. Näiden oppimista voi verrata uuden kielen oppimiseen. Sanavarastoa on laajennettava, kielioppia on hallittava ja kieltä on opittava käyttämään arjen tilanteissa. Lisäksi työkeskusteluja on pysähdyttävä ajattelemaan ja suunnittelemaan. Mutu-tuntuma vie harvoin onnistumisiin. Tieto ei yksistään riitä muuttamaan käyttäytymistä ja työtapoja. Suurin työ kehittymisessä taitavaksi keskustelijaksi voi olla vanhoista tutuista tavoista irti pääseminen ja keskusteluesteiden tieltä raivaaminen. Siitä sitten lisää seuraavassa kirjoituksessa.

Lähes kaikki työ edellyttää yhteistyötä – keskustelutaidoista hyötyvät niin johtajat, esimiehet, tiimivastaavat kuin jokainen työntekijäkin.

Puhumalla paras – kirja on käytännöllinen opaskirja keskustelutaidoista ja työkeskusteluista jokaiselle, joka haluaa

·  ymmärtää mitä keskusteluissa tapahtuu
·  tuntea itseään ja kehittyä keskustelijana
·  oppia toteuttamaan ja uudistamaan omia erilaisia keskusteluja.

Paranna keskustelujasi – kannat vastuusi hyvinvoinnista, yhteistyöstä ja menestyksestä!            

Helpoiten hankit kirjan tästä linkistä: 

https://www.bod.fi/kirjakauppa/puhumalla-paras-birgitta-romppanen-9789528090359