Yrittäjä – valvotko yösi yrityksen ongelmia pohtien?

Sydämentykytyksiä, vaikeuksia saada unta, aamuöisiä heräämisiä, säntäilyä ratkomaan milloin mitäkin ongelmaa, kiirettä ja pitkää päivää. Tunnetta ettei hallitse itse omaa elämäänsä. Ymmärtääkö kukaan yrittäjän elämän todellisuutta? Kenelle näistä oloistaan voi puhua? Kuka auttaisi eteenpäin?

Pk-yritysbarometrissä kysytään käsityksiä taloudellisen toimintaympäristön muutoksista ja liiketoiminnan kehitysnäkymistä. Tarkastelussa ovat suhdanneodotukset, kasvu, uusiutuminen, investoinnit, rahoitus, kansainvälistyminen ja työvoiman saatavuus. Vuoden 2020 barometrissä liikevaihdon kasvu hiipuu, yritykset eivät investoi, uutta työtä syntyy entistä hitaammin, rahoitusta ja työvoimaa on vaikea saada. Kaiken keskellä olisi uudistuttava, innovoitava ja kansainvälistyttävä.

Kukaan ei kysy kuinka yrittäjä näissä paineissa jaksaa? Mikä on pahin painajainen ja miten se vaikuttaa ihmiseen ja työhön? Yrittäjinä omat lakananamme ovat kastuneet yön synkkinä tunteina, kun suurin huoli on ollut mistä se leipä tulee huomenna, onko työtilauksia, käykö kauppa ja syntyykö laskutettavaa duunia.

Mitä sitten kun kauppa ei käy? Ja miksi se ei käy? Mitä on jäänyt tekemättä ja mihin pitäisi tarttua?

Päällisin puolin kaikki vaikuttaa olevan kunnossa: on yritys, koneet, laitteet, koulutettu henkilökunta, rahaakin saattaa panttia vastaan saada, prosessikaaviot on viilattu kuntoon, tilaukset pystytään hoitamaan, mutta silti kauppa ei käy. Muodollisesti hyvä yritys ei vielä riitä. Menestyvään liiketoimintaan tarvitaan ajan hermolla olevat tuotteet tai palvelut. Koko ajan pitäisi olla hiukan edellä sitä mitä arki on tänään.

Yrittäjä on usein joutunut huomaamattaan marsujen juoksupyörään. Kun ratkoo päivittäisiä ongelmia ja sammuttaa yksittäisiä palopesäkkeitä ei huomaa, että selän takana palaa puoli metsää. Jokainen tietää, että ilman jatkuvaa leipomista nykyiset pullat ovat syöty tuota pikaa. Pitäisi olla aikaa tehdä uutta taikinaa.

Yritystoiminta kuihtuu, kun aika menee nykyisen toiminnan pyörittämiseen ja uuden luonti jää jalkoihin. Vanhalla mallistolla on mahdoton valloittaa maailmaa. Ison osan yrittäjän ajasta pitäisi kulua tulevaisuuden haarukointiin ja tuotekehittelyyn.

Jos pitää pinnistellä yrityksen pystyssä pitämiseksi, ei ehdi kehittää ja katsoa tulevaan. Väsyneenä ja huolestuneena ei enää osaakaan. Liian moni yrittäjä koettaa ratkaista kaiken yksin ja omassa päässään. Jatkuvissa paineissa keho ja mieli alkavat oirehtia ja lopulta yrittäjä uupuu. Tässä kierteessä menettää kykynsä nähdä todellista tilannetta ja uusia mahdollisuuksia.  

Vuodevaatteet saa helposti kuivattua, mutta uupumisesta toipuminen vie aikaa ja juoksupyörään ajautuneen yrityksen oikaisu on työlästä.

Ulkopuolinen neutraali konsulttiapua riittävän ajoissa auttaa pysähtymään, katsomaan kokonaisuutta ja tarttumaan kriittisiin kohtiin. Se antaa mielenrauhaa ja itselle aikaa tulevaisuuteen panostamiseen. Yrittäjä – uskalla pyytää apua.